Sivusto on muistikirja itselleni. Kerään tänne kaiken lähinnä leipomiseen liittyvän, johon haluan voida palata myöhemmin. Mikäli artikkelin yhteydestä löytyy kuva tai omat kommentit-osio, olen testannut ohjeen itse. Kommenttisi ovat erittäin arvokkaita, etenkin, mikäli testaat ohjetta, mitä en ole itse vielä ehtinyt testaamaan!

Mansikkakakku näyttää parhaalta, kun käytettävissä on tuoreita mansikoita

Mansikkakakku

Kuorrutuksena vadelmakuppikakuissa on kaulittava valkosuklaakuorrutus

Kuppikakkuja

Sokerimassalla saa aikaan näyttäviä kakkuja

Kakku

Myös pakastetuilla vadelmilla saa näyttävän kakun

Vadelmakakku

Maitosuklaan makuinen hyydykekakku

Hyydykekakku

0

Valmistusaika 45 min + maustumisaika 3 tuntia; vaikeusaste melko helppo

4-6 (n. 1,5 kg) maissikanan tai jyväbroilerin rintaa
2 rkl suolaa
2 rkl sokeria
2 sitruunan raastettu kuori
rouhittua mustapippuria

Täyte:
1 ruukku tuoretta korianteria
50 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
1 keltuainen
1 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamiöljyä

0

24 kuppikakulle

115 g tuorejuustoa
5 rkl voita
⅔ kuppia ruskeaa sokeria
1 tl vaniljaa
2 rkl maitoa
½ kuppia jauhoja
3 kuppia tomusokeria
⅔ kuppia pieniä suklaapalasia

0

2½ kuppia sokeria
6 kananmuna valkuaista
½ kuppia vettä
½ tl viinikiveä (cream of tartar)
1 rkl vaniljaa

0

Törmäsin selkeisiin konversiotaulukoihin ja hyödyllisiin ohjeisiin.

  • metric conversion
  • cooking times
  • meat cuts
  • storage
  • freezer storage times

0

8 annosta, valmistelu yli 60 minuuttia

Pohja
2 dl hiivaleipäjauhoja
75 g voita
20 g parmesaanijuustoa raastettuna
1 tl basilikaa
½ dl kylmää vettä

Täyte
1 rs punaisia kirsikkatomaatteja
1 rs keltaisia kirsikkatomaatteja
2 valkosipulin kynttä
25 g voita
1 rkl sokeria
½ rkl balsamiviinietikkaa
½ tl suolaa
½ tl pippuria
1½ rkl korppujauhoja
tuoretta basilikaa

0

16 annosta, valmistelu yli 60 minuuttia

n 1½ pkt (á 500 g) Oululainen Reilu täysjyvä- tai vehnäleseleipää
1½ dl kurkkusalaattia

Kananmunatäyte
1 rs maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kevytmajoneesia
½ dl ruohosipulia hienonnettuna
½ rlk sitruunamehua
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria

Lohitäyte
1 pkt (150 g) kylmäsavukirjolohta
1 rs savulohi-sulatejuustoa
1 dl kevytmajoneesia
ripaus mustapippuria

0

8-10 annosta, valmistelu 15 minuuttia

1 l maitoa
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
½ dl Flora Culinesse juoksevaa kasvirasvaseosta
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa

Pinnalle
200 g mustikoita
2 rkl sokeria

0

16 annosta, valmistelu alle 30 minuuttia

4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl talkkunajauhoja

Täyte
1 tlk (2 dl) vispikermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
4 dl mustikoita
½ dl talkkunajauhoja
n.¾ sokeria
1 tl vaniljasokeria

0

10 annosta, valmistelu 30-60 minuuttia

Pohja
2½ dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
100 g voita tai leivontamargariinia
1 kananmunan keltuainen

0

4 annosta, valmistelu alle 30 minuuttia

4 (á 200 g) naudan entrecôtepihviä
suolaa

Yrttiöljy
1 ruukku korianteria
1 ruukku persiljaa
½ ruukkua basilikaa
½ dl extra neitsytoliiviöljyä
½ dl rypsiöljyä
¼ tl suolaa
¼ rl mustapippuria

Lämmin kurkkulisäke
1 (n. 300 g) kurkku
2 rkl rypsiöljyä
1 murskattu valkosipulinkynsi
½ tl juoksevaa hunajaa
1 tl minttua
½ tl suolaa

0

6 annosta, valmistelu yli 60 minuuttia

Pohja
100 g valkoista leivontasuklaata

Täyte
3 dl vispikermaa
1 prk (250 g) rahkaa
1 dl hyytelösokeri Multia
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle
250 g mansikoita

0

4 annosta, valmistelu alle 30 minuuttia

4 (n. 500 g) nektariinia
1-2 tl rypsiöljyä
1 ruukku viinisuolaheinää
1 rs (70 g) babypinaattia
½ ruukkua rakuunaa
n. ½ ps (á 125 g) pekaanipähkinöitä
½ pkt (200 g) fetajuustoa

Kastike
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamikastiketta
suolaa
mustapippuria

0

4 annosta, valmistelu alle 30 minuuttia

1 ps (150 g) Provencen salaattisekoitusta
½ l (250 g) mansikoita
1 rs kirsikkatomaattia
1 valkosipulinkynsi
1 dl basilikaa hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
ripaus sormisuolaa
ripaus mustapippuria

Lisäksi
tummaa balsamietikkakastiketta

0

4 annosta, valmistelu yli 60 min

1 kg uusia perunoita
1 punasipuli
2 mietoa punaista chilipalkoa
ripaus mustapippuria
1 tl suolaa

Kastike
3 rkl extra neitsytoliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
½-1 dl tuoretta korianteria tai persiljaa

0

Kahdeksalle

125 g margariinia
125 g sokeria
1 rkl vaaleaa siirappia
125 g vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
täyte ja päällyste
50 g tomusokeria
25 g voita
100 g valko- tai maitosuklaata
hiukan vaaleaa tai tummaa suklaata sulatettuna (ei välttämätön)

0

4 annosta, valmistelu 30-60 min

1 (n. 625 g) kirjolohiilee
½ dl teriyakikastiketta
1 rkl punaviinietikkaa
2 tl wasabitahnaa
2-3 rkl seesamin- tai auringonkukansiemeniä

Muhennetut perunat
1 kg perunoita (keltainen pussi)
2 dl vettä
2 dl ruokakermaa
2-3 tl wasabitahnaa
¾ tl suolaa
1 dl persiljaa

Kakkuja

Ruokaa

Hyydykekakkuja

Makeaa

Leipää

Juomia