0

16 annosta, valmistelu alle 30 minuuttia

4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl talkkunajauhoja

Täyte
1 tlk (2 dl) vispikermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
4 dl mustikoita
½ dl talkkunajauhoja
n.¾ sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita peruna- ja talkkunajauhot sekä leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos vaahtoon kevyesti sekoittaen. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 6-8 minuuttia.

Ripottele leivinpaperille sokeria ja kumoa kypsä torttu paperille. Irrota paistopaperi ja anna levyn jäähtyä.

Vaahdota kerma. Lisää vaahtoon jogurtti, hieman survotut mustikat, talkkuna, sokeri ja vaniljasokeri.

Levitä täyte pohjalevyn päälle ja kääri rullalle pitkältä sivulta alkaen. Kääri torttu leivinpaperiin ja anna vetäytyä jääkaapissa noin tunnin ajan.

Ravintosisältö / annos (n. 65 g): energiaa 150 kcal; proteiinia 3 g; hiilihydraattia 20 g; rasvaa 6 g

Omat kommentit

Pohjasta tuli vähän - irtonainen? Täytettä oli suhteessa ihan liikaa pohjan kokoon. Täyte on vähän turhan irtonaista / vetelää kääretorttuun, eli kokonaisuus oli todella vaikea pyöräyttää siistiksi kääretortuksi. Itse luovutin sen suhteen ja söimme sen suurinpiirtein ympyrän muotoisena, eli pohja reunusti täytettä. Kääretorttua oli todella hankala ja sotkuinen leikata. Maultaan pohja maistuu hyvin erilaiselle, mikä on sinällään odotettavissa. Makuun tottui kuitenkin äkkiä - ja sotkuisesta ulkoasusta huolimatta kääretorttu katosi hyvin äkkiä.

— Lähde: mukaillen Ruoka Pirkka 6-7/2014