0

12 annosta, valmistelu yli 60 min

Vuokaan
50 g voita
1½ dl fariinisokeria
2-3 (400 g) hapahkoa omenaa
2 dl puolukoita
1 dl kookoshiutaleita

Taikina
175 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
¾ dl pähkinä- tai mantelirouhetta

Lisäksi
vaniljajäätelöä tai -kastiketta

0

Joskus tekee mieli leipoa jotain helppoa ja hyvää. Yleensä meillä on jääkaapissa maitorahkaa - ja pakasteessa piirakkataikinoita.

Pohja:
makea piirakkataikina

Täyte:
5 dl marjoja (mustikka)
1 rkl perunajauhoja
1 prk maitorahkaa 
1 dl maitoa
1 kananmuna
½ dl sokeria

0

Lupasin Mintalle, että kun hän tulee käymään, teemme kakun. Jotenka paistoimme kakun ja täytimme, ja päällystimme.

Pohjana 2 munan pohja. Täytteeksi suklaakermavaahtoa, johon lisäsin yhden pätkis-suklaan. Kostutus maito-vaniljasokerilla. Murukuorrutus sveitsiläisellä marenkivoikreemillä. Päälle leivontamassa-sokerimassa-seosta (50%-50%).

0

12 annosta, valmistelu yli 60 min

Pohja
125 g voita
1¼ dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinijauhetta

0

Tein Mintalle viimeinkin mariannekakun, jota hän toivoi jo tovi aiemmin. Ohje ei ole ihan yksi yhteen aiemmin lähettämän ohjeen kanssa, joten kirjoitetaan nyt käyttämänikin ohje.

Pohja:
2 pss Minttu-Domino-keksejä
75g voita

Täyte:
2 prk vaahtoutuvaa Flora-vanillaa
1 prk Sunnuntai vanilja-tuorejuustoa
1 prk maitorahkaa
1 pss MarianneCrushia
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä

0

Siskoni Minta tulee viikonlopuksi kylään, ja pitäähän sitä jotain kivaa tarjota. Kyselin Mintalta, mikä olisi kivaa - marianne, Bailey's, kahvi, appelsiini - kertomatta tarkemmin, mihin tämä liittyy. Vastaus oli marianne, jotenka mariannekakkua tiedossa!

Pohjan ohjeelle nappasin kakkuliinan blogista. Houkuttelevan näköinen kakku!

Otin juuri tämän ohjeen siitä syystä, että siinä oli pikkuisen erilaiset ainekset. Kaupasta pitää hakea minttu-Dominoita, mutta loput aineet löytyykin kotoa.

0

Pohjalla Digestive-keksejä ja margariinia.

Täyte
1 prk Flora kuohua
1 prk rahkaa
lakkoja
5 liivatetta 

Vaahdota kerma. Lisää kermavaahtoon rahka. Lisää kinuskikastike ja lakat. Lisää liuotetut liivatteet.

Kinuskikiille
1 prk kinuskia
2 liivatelehteä 

0

16 annosta, valmistelu yli 60 min

Pohja
200 g digestive-keksejä
75 g voita sulatettuna

Täyte
4 keltuaista
1 prk kondensoitua, makeutettua maitoa
1¼ dl limetinmehua (2-3 limettiä)
2 tl limetin raastettua kuorta

Koristeeksi
1-2 dl kuohukermaa
limetinviipaleita, limetin raastettua kuorta tai kiiviä viipaleina

0

Alla ohjeellinen taulukko taikinan, täytteen, voikuorrutuksen ja fondantin menekeistä erikokoisille kakuille.

0

Olen jostain syystä ihan hurahtanut juustokakkuihin. Olenkin tehnyt niitä nyt kevään aikana jo useita - mikä on aika paljon enempää keittiössä touhuamista, kuin normaalisti. Tommi onkin alkanut kutsumaan minua kodin hengettäreksi.

Viimeisin juustokakkuni oli mukaelma Kinuskikissan Baileys-juustokakusta.

Pohja ja reunat
1½ pkt kaurakeksejä (vajaa 300g)
125 g margariinia

Täyte
1 prk Philadelphia-tuorejuustoa
1 prk Flora 9% Vanillaa
1 prk Sunnuntai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
7 liivatelehteä
1 dl Bailey's kermalikööriä
1 dl tomusokeria
2 munanvalkuaista

Pinnalle
pikakahvijauhetta

0

Juhannus tulee, ja pitäähän sitä olla suunnitelmia. Nappasin mielenkiintoisen kakku-ohjeen ChocoMum-blogista.

Pohja:
15 kpl Digestive-keksejä
100 g margariinia

Täyte:
1 pss Caipirinha Drink Mix 50 g 
200 g sitruunan makuista tuorejuustoa
1 prk Flora Vanilla
1 prk maitorahkaa
½ rkl liivatejauhetta 
½ dl kylmää vettä

Koristelu:
Kermavaahtoa, 1 rkl vaniljakreemijauhetta, makeutusainetta maun mukaan
Marsipaaniruusu ja pari lehteä

0

Alkuperäinen ohje täällä.

Täyte
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 keltuaista
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ dl viskiä tai konjakkia
1 dl vahvaa kahvia
6 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
2 valkuaista

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä.

Vaahdota kerma ja valkuaiset omissa astioissaan.

Sekoita sähkövatkaimella juustoon sokeri, keltuaiset, vaniljasokeri, viski ja kahvi. Lisää seokseen tilkkaseen vettä liotetut liivatelehdet ja lisää tämän jälkeen molemmat vaahdot.

Laada täytekakun väliin tai keksimuru-rasva-seoksen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa n. 4 tuntia.

0

Alkuperäinen ohje täällä.

Pohja
200 g dominoita
75 g sulatettua margariinia
½ Daim-patukka 

Täyte
2 dl kahvia
2 rkl sokeria
4 rkl perunajauhoja
2 dl kevytmaitoa
½ pkt Daim-patukkaa
5 liivatetta
4 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 rkl kahvia
1 rkl vettä

0

Iiro halusi jotain suklaista. Googlasin hetken, ja päädyin kokeilemaan hiukan erilaista suklaapiirakkaohjetta, jonka löysin täältä. Sen verta aikaa ehti kulua kokeilusta, että tätä on nyt tehty jo kahdesti, ja tuskin jää siihen.

8¼ dl vehnäjauhoja
5½ dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl soodaa
6 rkl kaakaojauhetta
2 rkl etikkaa
2 tl vaniljasokeria
1¼ dl öljyä
5½ dl vettä

1
+1

Pakko pistää muistiin hetipianäkkiänyt! http://voikukkapelto.blogspot.fi/2012/09/mika-kakku.html?m=1

POHJA
100 g voita / margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2½ dl vehnäjauhoja

TÄYTE
3-4 hapokasta omenaa ohuiksi viipaloituina
kanelia
1 prk kondensoitua maitoa
1 prk (150g) creme fraichea
1 muna
1 tl vaniljasokeria

PINNALLE paahdettuja mantelilastuja

0

Juustokakkua pitkästä aikaa!

Pohja:
1 ptk kaurakeksejä (tällä kertaa vaniljatäyte)
75 g margariinia

Täyte:
2 munaa
1 dl sokeria
1 pkt Flora Vanilla 12%
1 pkt valkosuklaa-lime-rahkaa
1 pkt appelsiinituorejuustoa
6 lilivatelehteä
½ dl appelsiinimehua