Sivusto on muistikirja itselleni. Kerään tänne kaiken lähinnä leipomiseen liittyvän, johon haluan voida palata myöhemmin. Mikäli artikkelin yhteydestä löytyy kuva tai omat kommentit-osio, olen testannut ohjeen itse. Kommenttisi ovat erittäin arvokkaita, etenkin, mikäli testaat ohjetta, mitä en ole itse vielä ehtinyt testaamaan!

Mansikkakakku näyttää parhaalta, kun käytettävissä on tuoreita mansikoita

Mansikkakakku

Kuorrutuksena vadelmakuppikakuissa on kaulittava valkosuklaakuorrutus

Kuppikakkuja

Sokerimassalla saa aikaan näyttäviä kakkuja

Kakku

Myös pakastetuilla vadelmilla saa näyttävän kakun

Vadelmakakku

Maitosuklaan makuinen hyydykekakku

Hyydykekakku

0

12 kuppikakkua

1 kuppi vehnäjauhoja tai spelttijauhoja
¼ kuppia kaakaojauhetta
¾ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1½ rkl maissitärkkelystä
¼ tl suolaa
¾ kuppia sokeria
1½ tl vaniljaesanssia
½ kuppia soijajogurttia tms
3 rkl sulatettua kookosöljyä
½ kuppia soijamaitoa
½ kuppia mustikoita (60 g)

Kuorrutus
1 tölkki rasvaista kookosmaitoa tai kookoskermaa (full-fat)
sokeria, steviaa tai tomusokeria
lisäksi haluttaessa hedelmää, kuten banaania (tai mustikkaa väriä antamaan)

Yhdistä kuivat aineet, lisää loput aineet. Sekoita. Paista 175 asteessa 22-24 minuuttia.

Avaa kookosmaito. Jos maito ei ole tiivistynyttä ja paksua, jätä tölkki peittämättömänä jääkaappiin yön ajaksi. Kun kookosmaito on paksua, siirrä vain paksu osuus maidosta kuppiin ja lisää makeutusainetta ja sekoita tai vaahdota halutusta lopputuloksesta riippuen.

— Lähteet: http://chocolatecoveredkatie.com/2011/05/16/blue-velvet-cupcakes/, http://chocolatecoveredkatie.com/2011/08/16/vegan-cool-whip/

Kakkuja

Ruokaa

Hyydykekakkuja

Makeaa

Leipää

Juomia